Entinen kansanedustaja, kaivos- ja sotaveteraanijohtajana tunnettu yli-insinööri Gunnar Laatio kuoli 12. huhtikuuta 2010 Helsingissä. Hän oli 94-vuotias, syntynyt Turussa 10. syyskuuta 1915.
Vuori-insinööriksi Helsingissä ja Tukholmassa sekä ulkomaisilla opintomatkoilla kouluttautunut Gunnar Laatio teki lähes kolmen vuosikymmenen mittaisen elämäntyön ensin Orijärven kaivoksessa ja sitten vuorineuvos Eero Mäkisen luottomiehenä Outokummun Vihannin uuden sinkki- ja kuparikaivoksen rakentajana ja johtajana. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän toimi yhtymän koko kaivostoiminnan johtajana.
Laatio vaikutti useissa yrityselämän järjestöissä sekä kunnallisella ja seurakunnallisella kentällä. Kokoomuksen kansanedustajana hän oli 1970–75.
Laatio oli yksi viimeisiä “talvisodan vänrikkejä”. Hän taisteli Summassa Lähteen lohkolla sekä Honkaniemessä ja Kärstilänjärvellä. Jatkosodassa hän toimi komppanianpäällikkönä ja pataljoonan komentajana muun muassa Säämäjärvellä, Krivillä, Poventsassa, Karhumäessa, Vieljärvellä ja Ihantalassa. Laatio ylennettiin 1964 reservissä majuriksi.
Näkyvinä tunnustuksina sodan ja rauhan ansioistaan Laatio sai useita kunniamerkkejä ja mitaleita sekä yli-insinöörin arvonimen.
Kaivosväen keskuudessa hänet tunnettiin kunniakaivosmiehenä.
Laatio omistautui reserviupseerien ja sotaveteraanien maanpuolustukselliseen järjestötyöhön kaikilla tasoilla. Jäsenyys Reserviupseeriliiton valtuuskunnassa alkoi jo 1960. Sotaveteraaniliiton varapuheenjohtajana hän toimi 1971–78 ja puheenjohtajana sekä Sotaveteraani-lehden päätoimittajana 1978–86, jonka jälkeen hän oli lähes neljännesvuosisadan mukana toiminnassa aktiivisena kunniapuheenjohtajana.
Jo eduskuntavuosinaan Gunnar Laatio teki välikysymyksen veteraaniasioiden hoidosta. Seuraajansa Simo Kärävän kanssa he kehittivät sotiemme veteraanien niin fyysistä kuin henkistäkin huoltoa ja edistivät veteraanijärjestöjen yhteistyötä. Heidän aikanaan alkoi 1987 Kansallisen veteraanipäivän viettäminen.
Virkistävää aivovoimistelua Laatiolle tarjosivat kirjallisuuden ja musiikin harrastuksen ohella skruuvipeli ja yhteiskunnalliset keskustelut Helsingin Suomalaisella Klubilla. Kuntoa piti pitkään yllä veteraaniliikunta. Hän osallistui vielä yli 90-vuotiaana Helsingin Sotaveteraanikuoron esiintymisiin.
Antti Henttonen
Kirjoittaja on Gunnar Laation veteraani- ja klubiveli.
Yli-insinööri Gunnar Laatio oli Helsingin Teknisten Kokoomus ry:n jäsen ja pitkäaikainen tilintarkastaja.