Loading...

Onko nykymuotoinen vastakkainasettelun ja ’ansaittujen etuuksien’ puolustamisen aika uhka parlametaariselle päätöksenteolle ja yhteiskunnan kehittymiselle

Eduskunta koostuu yhdestätoista eduskuntaryhmästä. Oikeisto – vasemmisto jakolinja on muuttunut epäselväksi puolueiden perinteisissä rooleissa muiden arvojen painoarvojen kasvaessa – puolueiden sisällä kuohuu.  Perussuomalaisista irtautuneet kansanedustajat muodostivat Sinisen Eduskuntaryhmän. Paavo Väyrynen [ … ]

Turun Puoluekokouksen päätöksiä

Puoluekokous pidettiin Turussa 8-10.6.2018. Helsingin Teknisten Kokoomus Ry:n virallisena edustajana kokoukseen osallistui hallituksemme jäsen Matti Rauko. Puoluekokous hyväksyi 82 aloitetta. Käsittelyn pohjaesityksenä aloitteita käsittelevässä puoluekokouksen asiakohdassa on aina puoluehallituksen aloitevastaus. [ … ]

Puoluekokous Turussa 8-10.2018

Kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto VAKAUTTA VAHVEMMILLA KUMPPANUUKSILLA “Suomessa ja Euroopassa on otettava vakavasti myös Venäjän ja Kiinan lähentyneet suhteet” ”Suomen on jatkettava vapaakaupan ja kansainvälisiin instituutioihin perustuvan maailmanjärjestyksen puolustamista [ … ]